Subscribe to SIAWI content updates by Email
Home > impact on women / resistance > Eurosentrismin sokea piste

Eurosentrismin sokea piste

Thursday 14 July 2016, by siawi3

All the versions of this article: [Deutsch] [English] [Español] [suomi] [français] [italiano] [Nederlands] [svenska]

Source: Kulttuurivihkot 3-4/2016

Eurosentrismin sokea piste

Teksti Marieme Helie Lucas

Algerialainen feministi Marieme Helie Lucas haluaa muistuttaa eurooppalaisia
muslimifundamentalismin uhan vakavuudesta. Kulttuurivihkot julkaisee muun muassa
Ranskassa keskustelua herättäneen esseen ensimmäisenä Suomessa
keskustelunavauksena.

°°°

Faktoja:

Uuden vuoden iltana vuonna 2015 tapahtui samanaikaisiksi koordinoituja seksuaalisia
hyökkäyksiä naisia vastaan julkisilla paikoilla noin kymmenessä kaupungissa, enimmäkseen Saksassa, mutta myös Itävallassa, Sveitsissä, Ruotsissa ja Suomessa.

Tähän päivään mennessä useat sadat naiset ovat nostaneet oikeusjuttuja seksuaalisista hyökkäyksistä, ryöstöistä ja raiskauksista.

Näihin hyökkäyksiin syyllistyi useita nuoria siirtolaistaustaisia miehiä: maahanmuuttajia,
turvapaikanhakijoita, pakolaisia ja muita vastaavia Pohjois­Afrikasta ja Lähi­Idästä.

Yllätyksettömästi reaktiot olivat seuraavat:

Faktoja ulkokultaistettiin, niin kauan kuin se oli mahdollista, siitä miten kansainvälisesti koordinoituja ja mitä suuruusluokkaa hyökkäykset olivat. Tuota ulkokultaistamista harjoittivat hallitukset, heidän poliisinsa ja mediansa. Media uhrasi, yleisen toimintatapansa mukaan, naisten oikeudet sosiaalisen rauhan vuoksi.

Vasemmistoliikkeissä ja feministien keskuudessa pidettiin meteliä, tarkoituksena ennaltaehkäisevästi puolustaa ulkomaalaisia, oletusarvoisia ”muslimeja” rasismin potentiaalisina uhreina (huomaathan semanttisen siirtymän ”arabeista” tai ”pohjoisafrikkalaisista”, joissa termit perustuivat maantieteeseen, tässä viittaamaani poliisin käyttämään ”muslimi”­termiin hyökkäysten naisuhrien kohdalla). Äärioikeisto huusi perään lisää turvallisuustoimia, ja ilmiö aktualisoitui Saksassa, missä tapahtui ensimmäinen joukkovaino ei­valkoisia vastaan.

Asioiden kieltämistä ja rasismia: tavanomaisia reaktioita jo 1980­luvulta lähtien, äärioikeistolaisen muslimifundamentalismin nousuun asti Euroopassa.

Muistoja:

Tunisin sydämessä on käynnissä sekulaarien feministien mielenosoitus Ben Alia vastaan: nuorten fundamentalistimiesten ryhmät (heidän fundamentalismikytköksistään on todisteita) ympäröivät enimmäkseen naispuoliset mielenosoittajat. He eristävät naiset, hyökkäävät näitä kohtaan seksuaalisesti, koskettelevat naisten alapäitä ja rintoja, lyövät heitä väkivaltaisesti, huolimatta miespuolisten mielenosoittajien solidaarisista pelastamisyrityksistä. Poliisi katsoo vierestä.

Tahrir­aukiolla, Kairossa, paikassa missä hallituksenvastainen oppositio tapaa: ensimmäistä kertaa useat naiset ovat tarttuneet tilaisuuteen toteuttaa kansalaisoikeuksiaan. Nuorten miesten ryhmät (kuuluvatko he Muslimiveljeskuntaan tai ovatko sen manipuloimia?) seksuaalisesti ahdistelevat satoja naismielenosoittajia ja ulkomaalaisia toimittajia. Lehdistökuvissa näkyy joitakin näistä naisista osittain riisuttuna, ja tästä seuraakin yrityksiä rekisteröidä raiskaustapauksia. Myös poliisi käy naismielenosoittajien päälle, hakkaa naisia, pakottaa heitä niin sanottuihin neitsyystesteihin ja niin edelleen. Tämä seksuaalisen terrorin käytäntö jatkuu Kairossa kuukausia, siihen pisteeseen asti, että naisjärjestöt kehittävät elektronisen hätäkartan kaupungista. Kartan, johon rekisteröityvät reaaliajassa naisiin kohdistuvat hyökkäykset, jotta miespuoliset pelastajat ehtisivät paikalle ajoissa.

Ja vielä vanhempi muisto: Alger, kesä 1969 ja ensimmäinen Panafrikkalaisen kulttuurin festivaali: sadat naiset istuvat maassa pääpostin aukiolla, joka on tyhjennetty autoista.

He osallistuvat yhteen monista ilmaisista konserteista, joita järjestetään joka päivä viidestä iltapäivällä neljään aamulla. Näitä kulttuuritapahtumia naiset saapuvat seuraamaan joukoittain; useimmat heistä ovat pukeutuneet algerialaisnaisten perinteiseen valkoiseen haik­nimiseen kietaisuvaatteeseen, useat heistä ovat tuoneet mukanaan myös lapsiaan.

Illan hämärtyessä noin puoli yhdeksältä, alkaa kuulua iskulauseita ”en­nsa, l­ed­dar”, ”naiset menkää kotiin”, joita laulavat sadat konserttiin osallistuneet miehet. Naiset ja
lapset lähtevät aukiolta mielensä pahoittaen, pienryhmä pienryhmän perästä. Miehet, voitokkaina, halveksuvina, nauravat heille.

Natsit määrittelivät joskus naisen paikan seuraavasti: ”kirkko, keittiö ja kehto”. Seitsemän vuotta Algerian itsenäistymisen jälkeen, julkisessa tilassa, joka on selkeästi määritelty juhlittuja vallankumouksellisia sankareita ja maan kunniakasta vapaustaistelua varten, patriarkaalisuus ja fundamentalismi, kulttuuri ja uskonto voimakkaana yhdistelmänä.

Eikö ole outoa, että kukaan ei luo tämänkaltaisia yhteyksiä nykyisistä hyökkäyksistä puhuttaessa? Eivät edes ne feministit, jotka tukivat Tahrir­aukiolla hyökkäyksen kohteeksi joutuneita naisia?

Vaikuttaa siltä, että Eurooppa ei ole oppinut meiltä mitään, eikä sillä mitä tapahtui ja tapahtuu maissamme ole minkäänlaista vaikutusta tämänhetkisiin tapahtumiin

Euroopassa. Ei todellakaan. Taustalla oleva rasismi, jota radikaali vasemmisto ei ole

koskaan paljastanut, ylläpitää implisiittisesti käsitystä ylittämättömästä erosta sivistyneen ja alikehittyneen ihmisen välillä, erosta käyttäytymisissä, kulttuureissa ja poliittisissa tilanteissa. Kaunistellun toiseuden alla on häpeällinen hierarkia: radikaali vasemmisto puolustaa taantumuksellisia ”muslimeja”. Vasemmisto epäsuorasti suvaitsee uskomuksen, että ei­eurooppalaisille äärioikeistolainen reaktio on normaali sortotilanteessa. Meitä ei selvästikään nähdä pystyvinä antamaan muunkaltaista, esimerkiksi vallankumouksellista vastinetta. (Tässä en jatka aiheesta siihen, kuinka tämä uskomus on kulkeutunut jopa Aasian ja Afrikan vasemmistoeliittien keskuuteen).

Edellä mainittuja sivuutettuja varoituksia, joita kukaan ei myöskään kuuntele, olemme huudelleet, kiljuneet ja ulvoneet ilmoille nyt kolmen vuosikymmenen ajan osoittaen yhtäläisyyksiä, jotka olisivat voineet johtaa poliittiseen valaistumiseen. Erityisesti algerialaiset, jotka pakenivat fundamentalistien terroria 90­luvulla, pyrkivät hellittämättä osoittamaan, miten samanlaisia askelia on otettu Algeriassa 70­luvulta 90­luvulle asti
kuin mitä Euroopassa ja Pohjois­Amerikassa otetaan nyt.

Hyökätään naisten laillisia oikeuksia kohtaan (vaatimalla erityistä ”muslimilakia” perheasioissa, sukupuolierottelua sairaaloissa, uima­altaissa ja muualla, yhdessä kommunalististen koulutusvaatimusten kanssa, jotka pitävät sisällään erilaisia, ei- maallisia oppitunteja).

Tehdään tähdättyjä hyökkäyksiä yksilöitä kohtaan, jotka eivät taivu näihin vaatimuksiin (tyttöjä kivitetään ja poltetaan hengiltä) ja jokaista sekularistia kohtaan, joka on leimattu kafiriksi (haukkumasana, jolla tarkoitetaan vääräuskoista arabia).

Lopuksi tehdään umpimähkäisiä hyökkäyksiä ketä tahansa kohtaan, jonka käytös ei sovi

fundamentalistisiin normeihin (Bataclan, kahviloiden terassit, jalkapallo­ottelu ja niin edelleen).

Kaikki tämä kehittyi samoilla linjoilla kuin tilanne Algeriassa 70­luvulta 90­luvulle asti.

Hyökkäykset kohdistuivat samalla tavalla naisten oikeuksiin ja heidän oikeuteensa olla olemassa julkisilla paikoilla. Me tiedämme, kuten hekin tietävät, että hallitukset eivät epäröi tehdä vaihtokauppaa naisten oikeuksista tietynlaiseen rauhan muotoon fundamentalistien kanssa.

Euroopan vasemmisto vaikuttaa olevan kykenemätön etäännyttämään itseään omasta tilanteestaan, jossa siirtolaistaustaiset ihmiset, myös ”muslimeiksi” käsitetyt, todellakin kohtaavat syrjintää.

Tämä vakiinnuttaa ja pyrkii tuomaan samankaltaista ajattelutapaa fundamentalisteja

kohtaan omiin maihimme. Maihin, missä ”muslimit” eivät ole vähemmistö eivätkä ole syrjittyjä, paitsi omiensa keskuudessa.

Ja vielä pahempaa on se, että vasemmisto on luovuttanut äärioikeistolle, sille toiselle, islamilaiselle fundamentalismille, diskurssin määrittämisen. Samalla se antaa heille oikeuden määrittää uskonnollinen ekstremismi.

Pelkään, monet meistä pelkäävät, enenevissä määrin, että tämä totuuksien kiistäminen saattaa johtaa summittaisiin rankaisutoimenpiteisiin, jotka tyydyttäisivät sekä perinteistä ulkomaalaispelkoista, kostonhimoista äärioikeistoa että fundamentalistiäärioikeiston pyrkimystä entistä laajempimittaisiin värväystoimiin Euroopassa. Olemme jo todistaneet äärioikeistolaisten pormestarien yrityksiä laillistaa aseellista kansanmiliisiä tarkoituksenaan ”suojella” Ranskan kansalaisia. Sekä vasemmisto että sosiaalidemokraatit ovat luovuttaneet sen sijaan, että säännönmukaisesti vastustaisivat tätä ilmiötä. Kun he kieltäytyvät kohtaamasta muslimifundamentalismin ja pysyvät torjuvalla kannalla asiassa, he käytännössä luovuttavat ideologisen maapohjan rasistiselle äärioikeistolle.

Miten siis sivuutetaan fundamentalistien eteneminen Euroopassa? Viimeisin brutaali

naisten olemassaolon kyseenalaistaminen julkisilla paikoilla joulukuun 31. päivänä on

siitä vain yksi esimerkki. Vääristynyt eurosentrinen katsantotapa estää näkemästä

samankaltaisuuksia esimerkiksi Pohjois­Afrikan ja Lähi­Idän tapahtumien kanssa.

Euroopassa ”muslimit” nähdään uhreina, sorrettuina vähemmistöinä – tämä ilmeisesti

oikeuttaa minkä tahansa aggressiivisen ja taantumuksellisen käytöksen heidän taholtaan.

Kuitenkin pelkästään ylittämällä pari henkistä rajaa mahdollistuisi heidän poliittisen ohjelmansa luonteen arvostaminen, mitä tulee demokratiaan, sekularisteihin, toisten uskontojen harjoittajiin ja naisiin, silloin kun he ovat vähemmistössä tai silloin kun he nousevat valtaan. Poliittisen analyysin puuttuminen mahdollistaa heidän kasvunsa Euroopassa. Kiitos kapitalistisen ja ulkomaalaiskammoisen sorron Euroopassa, fundamentalistinen äärioikeisto valkopestään taantumuksellisista käytännöistä, ei pelkästään Euroopassa, vaan myös aatteen alkuperämaissa. Hyvin eurosentrinen lähestymistapa!

Vasemmisto ja liian monet feministit pitäytyvät prioriteereissaan, joiden mukaan esimerkiksi jakamattomasti puolustetaan maahanmuuttotaustaisia ihmisiä, jotka jälleenkiillotetaan ”muslimeiksi”, kapitalististen länsimaiden oikeiston vastustamiseksi.

Tämä on vakava virhe, jonka historia tulee tuomitsemaan. Maidemme edistyksellisten voimien huomiotta jättäminen ja tuon ilmiön absurdi epähumaanius tahraa kansainvälisyyden lipun ikuisiksi ajoiksi.

Toinen prioriteetteja koskeva käsitystapa kuin vasemmiston ajama (pääviholliset ja toissijaiset viholliset) tulee esiin ihmisoikeusjärjestöissä: perusoikeuksien implisiittinen hierarkia, jossa naisten oikeudet ovat jääneet kauas vähemmistöjen, uskontojen ja kulttuurien oikeuksista, vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. Näin tapahtuu myös YK:ssa.

Yhdysvaltojen syyskuun yhdennentoista tapahtumista lähtien, ja turvatoimista, jotka niitä seurasivat, on ollut havaittavissa ihmisoikeusjärjestöjen ja radikaalin vasemmiston suorittama silmänkääntötemppu: pyritään taikomaan kadoksiin syy seurausten korostamiseksi. Pääteemana analyyseissä ja keskusteluissa on ollut "terrorismin vastainen sota”, ja sen synnyttämät kiistattomat ja pahamaineiset väärinkäytökset:

kansalaisvapauksien rajoittaminen, pelko demokratian tulevaisuuden puolesta. Kaikki edellämainitut ovat nyt vallalla Ranskassa, taistelu hätätilaa vastaan, joka hyväksyttiin marraskuun iskujen jälkeen Pariisissa. Ja pelko siitä, että Patriot Actin tapainen laki voitaisiin kehittää Euroopassa.

Samanaikaisesti ”terrori” itsessään hävitetään keskustelusta, se menettää kosketuksen todellisuuteen ja muodostuu pelkäksi illuusioksi ja paholaiseksi, joka mahdollistaa hallituksien vapaudenriistotoimet. Diskurssista päätellen on todellakin olemassa ”terrorisminvastainen sota”, mutta ei itse ”terroria”: se on silkka ulkomaalaisvastaisen äärioikeiston kuvitelma. Ihmispommeja räjähtää Pariisissa, mutta Ranskassa ei ole sotaa...

On loputtomia yksityiskohtaisia pohdiskeluja siitä, mitä hallituksien ei tulisi tehdä.

Niiden suunnitelmat on tuomittu kieroutuneiksi, manipuloiviksi ja haitallisiksi vapauksille. On sanottu, että mitään niistä ei tarvita ihmisten turvallisuuden takaamiseksi. On sanottu, että tämä on provokaatiota ”muslimeja” kohtaan. Syy ja seuraus ­systeemi tulee nyt uudelleen esiin, mutta käänteisenä kuvana.

Perinteinen illusionisti vetäisi esiin kanin hatusta, johon kani ensin taiottiin kadoksiin; mutta tässä me kaivamme hatun esiin kanista...

Maailmanlaajuista ilmiötä – uudenlaisen äärioikeiston nousua, siis muslimifundamentalismia – ei ainoastaan oikeuteta, vaan aivan kirjaimellisesti hävitetään näkyvistä sen synnyttämien reaktioiden kritiikin taakse. Olkoon kantamme näiden reaktioiden luonteeseen ja niiden todelliseen hairahtumiseen mikä tahansa, ei pitäisi sallia itse ilmiön taikomista pois: todellisessa maailmassa kieltäminen ei saa niitä katoamaan, kuten tapahtuu radikaalin vasemmiston ja ihmisoikeusjärjestöjen diskurssissa.

On silkkaa suuruudenhulluutta uskoa sekuntiakaan, että maailmanlaajuinen poliittinen ilmiö voisi tulla määritellyksi pelkästään länsimaisen kapitalismin kautta (riippumatta hallitusten järjestelmistä ja muodoista, joista ilmenee taloudellisen ja kulttuurisen kehityksen aste näissä maissa, vallitsevista yhteiskuntaluokista, poliittisista voimista jne.).

Koko kolmenkymmenen viime vuoden aikana päiden hiekkaan hautaaminen ei ole johtanut fundamentalistisen äärioikeiston kasvavien vaatimusten minkäänlaiseen pysähtymiseen, ei Euroopassa tai missään muuallakaan – päinvastoin: fundamentalismi ratsastaa poliittisen luonteensa okkultoinnilla, demokraattisten vapauksien ja ihmisoikeuksien kyynisellä hyväksikäytöllä.

Tässä on vaakalaudalla paljon enemmän kuin naisten oikeudet; tämän projektin pyrkimys on perustaa teokraattinen yhteiskunta, jossa monien muiden oikeuksien mukana naisten oikeuksia vakavasti rajoitetaan. Yhtenäinen toiminta 31.12. Euroopan tasolla, silloinen naisten paikan kyseenalaistaminen julkisessa tilassa, näyttelee täsmälleen samaa roolia kuin äkillinen niin sanotun "islamistisen hunnun" keksiminen: se on osoitus voimasta ja näkyvyydestä.

Tämä voimannäyte voi olla menestys, kuten oli suurelta osin naisiin kohdistunut ”islamilaisen verhon" täytäntöönpano. Neuvot, joita Saksan viranomaiset antoivat Kölnissä hyökkäyksen kohteeksi joutuneille naisille, todistavat tämän:

sopeutukaa uuteen tilanteeseen, pysykää kaukana miehistä (käsivarren mitan päässä), älkää menkö ulos yksin ja niin edelleen. Lyhyesti: alistu tai maksa hinta siitä. Jos jotain tapahtuu sinulle, se on sinun syysi , sinua on varoitettu...

Neuvo muistuttaa siitä, mitä yleensä todettiin oikeudessa vielä jokin aika sitten raiskatuille naisille: Miksi olit sellaisessa paikassa? Siihen aikaan? Sellaisessa asussa? Näitä neuvoja muslimifundamentalistipuolueiden saarnaajat tuskin paheksuvat.

Se, että ensisijainen huolenaihe oli suojella syyllisiä eikä puolustaa uhreja, on muunnelma yleisimmistä puolustuspuheista miesten naisiin kohdistuvaa väkivaltaa kohtaan. Missä määrin kyseessä on patriarkaatin puolustus ja missä määrin maahanmuuttajien, etnisten tai uskonnollisten vähemmistöjen? Kun patriarkaatin edut (joita vasemmisto ei uskalla puolustaa enää virallisesti) sulautuvat ”sorrettujen” jaloon puolustamiseen (heidän arvovaltansa, jopa vasemmistoa kohtaan, vaurioitui hieman marraskuun Pariisin iskujen älkeen), tilanne sopii monille tahoille.

Viidessä eri maassa ja lähes tusinassa Euroopan kaupungissa tapahtuneita samanaikaisia iskuja. Kysymyksiä voitaisiin edelleen esittää. Näin suuri epärehellisyyden, sokeuden ja poliittisten perversioiden määrä jättää sanattomaksi.

Teksti on julkaistu alkujaan 13.1.2016 sivustolla www.slawi.org (Secularism is a Women’s Issue).

Alkuteksti: www.slawi.org/article10591.html

Suomentanut Maarit Haataja

Kirjoittaja on algerialainen sosiologi ja feministi, joka on perustanut verkkosivustot Women Living Under Muslim Laws ja Secularism is a Women’s Issue.